Voinko tilata teiltä t-paitojen, collegepaitojen tai huppareiden sovituskappalesarjan?

Tottakai voit! Voimme tilata sinulle tismalleen tarvittavan määrän malli- tai sovituskappaleita haluamassasi värissä (tai väreissä), suoraan ovelle toimitettuina ja/tai lisäksi voimme tehdä sinulle PDF-ohjeen kokojen valintaan.

Normaalitoimituksena sovituskappalesarja saapuu ovellesi noin viikossa ja Express-pikatilauksena 1-3 arkipäivässä (valmistajasta ja sarjan tilauksen kellonajasta riippuen).

Huomioithan, että fyysiset sovituskappaleet tilataan aina suoraan ovellesi valmistajan Euroopan varastolta. Emme itse pidä Natuan Showroomilla sovituskappalesarjoja mistään tuotteista.

Syy tähän on se, että sovitussarjojen hallinnointi on osoittautunut täysin mahdottomaksi (olemme tätä yrittäneet). Lisäksi tuotesarjoja pitäisi olla useita per usea eri tuote, jotta eri asiakkaat voisivat sovittaa tuotteita samanaikaisesti. Jokaisella sovituskappalesarjan tarvitsijalla aina yksilöllinen tarve (kokoskaala sekä väritoive). Tuotteita/värejä/kokoja on yksinkertaisesti sanottuna liikaa hallinnoitavaksi ja siisteinä pidettäviksi.

Natuan kolme erilaista tapaa vaatteiden sovittamiseen ja valitsemiseen

1. Maksullinen tapa – Blankot sovituskappaleet, jotka jäävät sellaisinaan käyttöösi

Ikävä kyllä, kokonaisia sovituskappalesarjoja emme voi tarjota ilmaiseksi, kuten emme muitakaan mallikappaleita. Voimme tilata tismalleen haluamasi sovituskappalesarjan suoraan valmistajan varastolta ovellesi.

Tässä sovitustavassa sovitussarjoista ja mallikappaleista veloitetaan blankojen tuotteiden hinta + rahtikulu – ei kuitenkaan koskaan mitään muuta, jotta kynnys sovittamiseen ja testaamiseen olisi mahdollisimman matala.

Kerro mitä tarvitset ja me kerromme, millainen kustannus malleista syntyy. Kuitattuasi mallikappaletilauksen kustannuksen olevan ‘OK’, tilaamme mallit valmistajalta suoraan ovellesi.

Huomioi tämä. Maksulliset sovituskappaleet jäävät aina omaan vapaaseen käyttöösi, eikä niitä tarvitse palauttaa mihinkään.

2. Lähes ilmainen tapa – Sovituskappaleet lähetetään ennen merkintää tuotantoomme ja ne painetaan osana varsinaista tilausta

Tarvittaessa kokonaiset sovituskappalesarjat voidaan myös painaa osana varsinaista tilausta, jolloin sovituskappalesarjasta ei synny muita kuluja tilaukseen, kuin syntynyt ylimääräinen rahtikulu sovituskappalesarjan toimituksesta valmistajan varastolta ovellesi. Tämä rahtikulu on suuruudeltaan 34 € (alv. 0%).

Kun sovitus on suoritettu ja olemme sopineet tilauksesta, ohjeistamme sinut lähettämään sovituskappaleet tuotantoomme, jossa sovituskappaleet painetaan ja toimitetaan osana tilausta.

Huomio tämä. Tässä sovituskappaleessa sinulla on tuotteiden lähetysvastuu ohjeistettuna tuotantoomme. Lisäksi vastuullesi kuuluu se, että painettavat/brodeerattavat sovituskappaleet uudelleenpakataan siististi ja ne ovat siistikuntoisia, pesemättömiä sekä tahrattomia. Natualla emme tietenkään voi vastata, mikäli sovituskappaleisiin tulisi sovituksessa esimerkiksi meikkitahroja.

3. Täysin ilmainen tapa – “Sovitus” ja vaatevalinnat tehdään sinulle räätälöidyn PDF-ohjeen avulla, ilman fyysisiä sovituskappaleita

Kaikkein suosituin ja täysin ilmainen tapa “sovitukseen” on käyttää Natuan hyväksi havaittua PDF-koonvalintaohjetta, jonka voimme tilauskohtaisesti räätälöidä juuri sinulle, valitsemallasi tuotteella ja näköisvedoksella, jossa on oma painatuksesi. Katso esimerkki tästä linkistä [PDF].

Tällä “sovitustavalla” vältytään kokonaan fyysisten mallikappaleiden rumbalta. Sinun ei tarvitse huolehtia niiden siistinä pysymisestä, pakkaamisesta ja lähettämisestä minnekään. Tietenkin, jos haluat PDF-ohjeen lisäksi fyysisenkin mallikappaleen, niin sen tilaaminen onnistuu – mutta tällöin emme siis tilaa kokonaista laajempaa sovituskappalesarjaa.

Laadukkailla luomupuuvillavaatteilla mittatoleranssit verrattuna valmistajan ilmoittamiin mittataulukoihin ovat todella pieniä, joten useimmiten tämä PDF-ohje riittää sovitukseen, kunhan muistutat valitsijoita ohjeen noudattamisen tärkeydestä.

Huomioi tämä. Olemme kokemuksen kautta huomanneet, että varsinkin laajoissa valitsijajoukoissa on usein ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ei lue lainkaan ohjetta, eivät halua mitata mitään tai valitsevat muuten vaan syystä tai toisesta koon väärin.

Koska yksittäiskappaleita ei voi sarjatuotantotekniikoin kustannustehokkaasti tehdä, tässä sovitustavassa suosittelemme, että tilaat mahdollisuuksien mukaan extrakappaleita. Näin pystyt paikkaamaan tällaisen tilanteen kätevästi itse ja väärin valitsija(t) saa(vat) itselleen sopivan vaatteen, eikä kukaan jää lopulta kokonaan ilman vaatetta.

Aiheeseen liittyvää