Voiko Natualta tilata painettuja näytekappaleita omalla painatuksella?

Lähtökohtaisesti emme tee painettuja näytekappaleita tai yksittäiskappaleita lainkaan, koska valitettava tosiasia on se, että yksittäiskappaleiden tekeminen järeillä tuotantolaitteilla on omakustaisestikin niin hirveän kallista, että kukaan ei hinnan kuullessaan malleja enää halua tilata. Puhutaan sadoista euroista per näytekappaletilaus.

Vaatteiden painaminen on luonteeltaan sarjatyötä, johon sisältyy yksinkertaisimmissakin töissä pitkälti toistakymmentä valmistelevaa työvaihetta.

Kaikki painamisen aloittamiseen liittyvä työ on hyvin aikaa vievää. Siksi painettuja näytekappaleita tehdään äärimmäisen harvoin, koska lähes samalla vaivalla kun tehdään yksi mallikappale, syntyy jo minimierän verran painettuja vaatteita.

Tyypillisestä on, että mikään painettuja vaatteita tarjoava taho ei voi tehdä sinulle painettua mallikappaletta. Yksittäispainatuksiin sopivilla tekniikoilla (siirtokuva) puolestaan näyte ei vastaa painettua, joten näinkään mallia ei kannata tehdä.

Tavallisin tapa vedostukseen vaatepainatuksissa on se, että ennen painamista tehdään digitaalinen näköisvedos, jonka avulla näet ruudulta, miltä vaatteesi tulee näyttämään painettuna.

Digivedos toimii myös sellaisena vedoksena, joka ennen tuotantoa hyväksytään.

Painettuja näytteitä tehdään vain muutaman kerran vuodessa – lähinnä sellaisiin tarkoituksiin, kun pitää demota jokin sellainen erikoisefekti, mitä ei näytöllä pysty esittämään ja kun painettava sarja on useita satoja tai jopa tuhansia kappaleita. Tällaisia demottavia asioita voivat silloin tällöin olla esimerkiksi glitter-painatukset (saatavilla vain tiettyjä Glitter-sävyjä) tai vaikkapa nahkaa jäljittelevä suede-pinta.

Painettujen näytteiden näkemiseen vaihtoehtoja ovat tapaaminen Showroomillamme tai painetun mallikappaleen lähettäminen tsekattavaksi.

Lue myös: Haluaisin nähdä livenä mitä osaatte – miten se onnistuisi, voimmeko järjestää tapaamisen?

Aiheeseen liittyvää