Voiko Natualta tilata painettuja näytekappaleita omalla painatuksella?

Emme tee juurikaan painettuja näytekappaleita tai yksittäiskappaleita, koska valitettava tosiasia on se, että yksittäiskappaleiden tekeminen järeillä tuotantolaitteilla on omakustaisestikin suoraan sanoen kallista. Tästä syystä tosi harva haluaa pienen näytekappaletilauksen hinnan kuullessaan malleja enää tilata.

Vaatteiden painaminen on luonteeltaan sarjatyötä, johon sisältyy yksinkertaisimmissakin töissä pitkälti toistakymmentä valmistelevaa työvaihetta.

Vaatteiden painamisen aloittamiseen liittyvä työ on hyvin aikaa vievää ja sisältää lukuisia työvaiheita. Painettuja näytekappaleita tehdään siksi äärimmäisen harvoin, koska lähes samalla vaivalla kun tehdään yksi mallikappale, syntyy jo minimierän verran painettuja vaatteita.

Kun tehdään nimenomaan painamalla näytekappaleita, ei voida ikävä kyllä puhua kustannustehokkuudesta ja mallien tekeminen maksaa poikkeuksetta omakustanteisestikin toteutettuna useamman sata euroa.

Toinen syy on myös se, että jos tekisimme esimerkiksi mallin/mallit digitaalisina painatuksina (dtg), joka sopii paremmin pieniin painoksiin – ja itse varsinainen erä kuuluu painaa esimerkiksi Waterbased ink -seripainatuksina – ei digipainettu malli vastaa varsinaista tilauserää. Näin syntyisi vain hämmennystä.

Natualla tehdään painettuja näytteitä vain muutaman kerran vuodessa.

Silloin tällöin näytteitäkin tehdään, lähinnä sellaisiin tarkoituksiin, kun pitää demota jokin sellainen erikoisefekti, mitä ei näytöllä pysty esittämään ja/tai kun painettava sarja on useita satoja tai jopa tuhansia kappaleita. Tällaisia demottavia erikoisefektejä voivat silloin tällöin olla esimerkiksi glitter-painatukset (saatavilla vain tiettyjä Glitter-sävyjä) tai vaikkapa nahkaa jäljittelevä suede-pinta (sopiva vain tiettyihin värisävyihin).

Miten vedostus ja painatuksien tarvittava tsekkaaminen tyypillisesti hoidetaan?

Kaikkein tyypillisintä on se, että mikään painettuja vaatteita tarjoava taho ei voi tehdä sinulle painettua mallikappaletta – ainakaan kustannustehokkaasti. Yksittäispainatuksiin oikeasti sopivilla tekniikoilla (lämposiirtokuva) puolestaan näyte ei vastaa painettua, joten näinkään mallia ei kannata tehdä, turhan hämmennyksen välttämiseksi.

Tavallisin tapa vedostukseen vaatepainatuksissa on se, että ennen painamista tehdään digitaalinen näköisvedos, jonka avulla näet ruudulta, miltä vaatteesi tulee näyttämään painettuna.

Esimerkkikuva digitaalisesta näyttövedoksesta
Tyypillisin vedostuskäytäntö paitapainatuksissa on digitaalinen näyttövedos, josta näkee ruudulta, millaiselta sinun tuotteesi näyttää painettuna. Näitä vedoksia teemme Natualla asiakkaillemme vuosittain satoja ja kaikkein useimmiten työ myös hyväksytään painettavaksi näyttövedoksen avulla.

Entä jos ennen tilausta on pakko nähdä ensin myös painatus ja tuote livenä?

Jos haluat nähdä livenä mitä osaamme, voimme järjestää tapaamisen Showroomillamme Helsingin Pikku-Huopalahdessa.

Toinen painettujen näytteiden näkemisen vaihtoehto on painetun mallikappaleen lähettäminen tsekattavaksi. Voimme valita mallikappaleet mahdollisimman hyvin vastaavasta tuotteesta ja painatuksista kuin sinun tuleva työsi on.

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa huomionarvoista on se, että toivomme painetut näytteet myös meille takaisin, sillä useat painetut näytekappaleemme ovat yksittäiskappaleita.

Tilaamme melko usein myös blankoja mallikappaleita asiakkaillemme. Blankojen mallitilausten käytännöistä sekä erilaisista sovituskäytännöistä (sovituskappalesarjat), voit lukea tarkemmin kysymyksestä: Voiko Natualta tilata blankoja vaatteita hypisteltäväksi ja kokeiltavaksi?

Aiheeseen liittyvää