Poikkeustapauksissa kyllä, mutta emme tarjoa siirtokuvia huppareihin oletusratkaisuna.
Oikeastaan voisi sanoa, että pääasiassa nimipersonoinnit ovat sellaisia, joita silloin tällöin teemme lämpösiirtämällä. Ja niitäkin teemme paksuihin huppareihin useimmiten seripainettuina siirtokuvina, näin nämäkin hupparit painatuksella kestävät aikaa ilman että lopputulos alkaa näyttää rikkinäiseltä.
DTF ja muut siirtotekniikat ovat markkinoilla yleisiä, koska ne ovat tekijälleen tuotannollisesti helppoja. Ne sopivat pieniin tilauksiin, yksittäisiin kappaleisiin ja tuotteisiin, joissa vaatteen käyttöikä ei ole tärkeää.
Yrityshupparit ovat eri asia. Laadukkaina ja hyvin tehtyinä, niistä voi tulla työntekijöiden lempivaatteita, joita käytetään viikosta toiseen. Tällöin painatuksen tuntuma, hengittävyys ja pitkäikäisyys korostuvat.
Jos kyse on pienestä nimikoinnista tai teknisesti haastavasta paikasta, siirtokuva voi olla järkevä kompromissi. Mutta silloin se tehdään tietoisena poikkeuksena, ei oletuksena.